Luku 6

          - Mikä on Votemajor? Melomi kysyi.
          - Se on uljaiden ihmisten liitto. Taistelemme väsymättä vääryyttä ja pahuutta vastaan.
          - Kuuluuko siihen ketään muita kuin sinä?
Vote oli hetken hiljaa. Kysymys taisi olla vähän kiusallinen. Nopeasti Vote sai kuitenkin itsevarmuuteensa takaisin.
          - Olen lähettänyt kaikki muut Votemajorin ritarit suorittamaan tehtäviään. Täällä Voten pesässä he vain pitkästyisivät ja olisivat hyödyttömiä.
Melomi mietti. Ehkä hänen ei kannattanut inttää enempää muista ritareista.
          - No mikä se mun tehtävä sitten on?
Vote katsoi Melomia ja sanoi vakavasti.
          - Tämä tehtävä on yksi vaarallisimpia, jolle olen ketään lähettänyt. Sinun on saatava haltuusi jotain, joka on päävihollisemme omaa. Jos tuot Voten pesään tällaisen ryöstösaaliin, voimme mitätöidä hänen saaman vainun sinusta. Hänen valtansa ei enää ulotu sinuun ja voit liittyä Votemajoriin täysin valtuuksin.
Melomi nyökkäsi. Siis jotain, joka kuului Mähöselle. Jos kerran roskatkin laskettiin, niin tehtävä ei ollut mahdoton.
          - Onko sulla suunnitelmaa, miten mä saisin jotain Mäh... tarkotan, sen omaa?
          - Se ei ole vielä tehnyt jokapäiväistä kierrostaan. Jos sillä ei ole tänään verikoiraansa mukanaan, niin meillä on mahdollisuus.
          - Onko sillä joku koira?
          - Ei kun siis tyyppi, joka tekee sen puolesta kaiken likaisen työn. Se vahtii vankeja yötä päivää. Puristaa oikeamielisistä viimeisetkin totuudensiemenet hirvittävillä kidutusvälineillä. Se raportoi herralleen päivittäin ja toteuttaa nöyränä kaikki hänen oikkunsa. Yhdessä ne on liian vaikea vastustaja meille kahdelle.
          - Onko sillä nimeä?
          - Musta tuntuu, että sillä tyypillä on yhtä monta nimeä, kuin sillä on valeasuja. Se on nimittäin naamioitumisen mestari. Aiemmin se tunnettiin nimellä Varis, mut nykyään me Votemajorissa kutsutaan sitä nimellä Hankkija. Se on hirveän iso, varmaan yli kaksi metriä pitkä. Sillä on musta parta ja päällä aina samat mustat ja harmaat vaatteet. Kädessä sillä on usein pitkä keppi, jolla se voi kellistää salamannopeasti kenet tahansa.
          - Hankkija? Mistä se tulee?
          - Mä näin kerran kun tuossa pihassa M. antoi sille sellasen valko-oranssin päähineen. Se oli tosi juhlallisen näkönen tilaisuus, vähän niin kuin kruunajaiset. Varis painoi päähineen päähänsä ja siinä luki otsassa Hankkija. Varis näytti tosi ylpeältä ja onnelliselta. Siitä tuli varmasti M...sen Hankkija, eli se hankkii herralleen tietoja ja uhreja. Vähän niin kuin pahan velhon oikea käsi.

Samassa tuuli kahisutti Voten pesän pensaita. Vilu värisytti Melomia. Hankkija kuulosti kauhealta. Melomi ei mistään hinnasta halunnut joutua sen käsiin. 
          - No kerro nyt, mitä mä teen jos Hankkija ei oo mukana?
          - Sun pitää olla jossakin lähettyvillä piilossa kun M. tulee. Ei kuitenkaan täällä pesässä, se on liian vaarallista. Kun M ajaa valkean vaununsa tähän pihaan, niin mä aiheutan jotain hämminkiä koulun takana. M. menee ihan takuulla katsomaan, ja sitten on sun vuorosi. Sä voit joutua pahimmassa tapauksessa avaamaan vaunun oven ja nappaamaan jotain sieltä. Jos sulla käy tuuri, M. tiputtaa jotain ulkopuolelle ja sulla on helppo nakki.
          - Kuulostaa aika helpolta.
          - Älä luule, että tää olisi helppo homma. Moni on täältä lähtenyt, mutta hyvin harva on palannut, ainakaan selväjärkisenä. Vihollisen kunnioitus on hyvin tärkeää.
          - No mitä me nyt tehdään?
          - Nyt vain odotellaan. Meidän pitää nähdä, kummalle puolelle pihaa M. vaununsa ajaa.

Luku 5

Ajatukset oli märkiä saippuoita kylppärin lattialla. Melomi ei saanut niistä kunnolla kiinni yhtäkään,
vaikka kovasti yritti. Hän olisi halunnut saada yhdestä otteen, ajatella sen kokonaan ja siirtyä
seuraavaan. Miten Mähönen mukamas kuuli, kun Melomi sanoi sen nimen? Sen oli pakko olla
sattumaa. Ja vaikka se oliskin kuullut, niin sehän oli joku huoltotyyppi, joka kävi katsomassa, että
koulu oli suunnilleen kunnossa. Miksi Vote oli niin vauhkona sen tulosta? Muutenkin koko Vote. Yksi
ääni Melomin päässä sanoi, että siinähän sulle oli kaveri, sopivan pöhkö niin kuin sinäkin.
Samanikäinen ja ehkä myös yksinäinen. Se ääni käytti sanaa kaveri, mutta kuuliko Melomi sen
kuiskaavan lopuksi jopa “ystävä”? Sitten oli toinen ääni, joka sanoi - tai siis huusi - pää punasena, että
ETKÖ SÄ OLE OPPINUT MITÄÄN? Teetkö sä taas samat virheet kuin aiemminkin, menet ihan takki
auki jonkun luo ja se puukottaa sua ensin selkään ja sitten myöhemmin potkii jo kaikkien nähden
mahaan. Ajatukset äidistä ja isästä Melomi jätti kokonaan päänsä ulkopuolelle, mutta ne jyskytti ovea
jollain rautakangella ja vaati päästä mukaan ajatusten tuolileikkiin. Melomi virnisti itsekseen kun älysi,
että oli aika hassua, miten Melomin ajatuksissa vanhemmat kyllä huomioivat Melomin, vaikka muuten
Melomi oli niille ihan pelkkää ilmaa. 

Lopulta Melomia alkoi kyllästyttää omien ajatustensa jahtaaminen. Mieleen juolahti kerrankin hyvä, käytännöllinen idea. Melomi lähti kiireesti ulos ja suunnisti kohti koulua. Hän ei kuitenkaan mennyt pihalle, vaan kiersi vaivihkaa koulun toiselle puolelle. Hän oli taitava liikkumaan niin, että kukaan ei huomannut häntä. Siitä taidosta oli ollut monta kertaa apua.

Melomi tarkkaili pihaa, eikä siellä näkynyt mitään liikettä. Myös Voten pesän pensaat olivat liikkumatta. Sitten Melomi huomasi, kuinka Vote lähestyi koulua. Vote osasi selvästi myös liikkua huomaamattomasti, mutta tällä kertaa Vote ei tiennyt, että Melomi oli ihan lähellä. Vote livahti pesään ja Melomi odotti hetken. Hän antoi itselleen tehtävän: Päästä koskettamaan Votea ennen kuin Vote huomaa hänet. 

Vote oli mennyt sisään pesään hiekkakentän puolelta. Melomi päätteli, että hänen kannattaisi mennä samasta aukosta, jotta pääsisi Voten taakse. Toinen vaihtoehto oli odottaa suuaukolla niin kauan, kunnes Vote tulisi ulos. Siinä vain saattaisi mennä hirveän kauan. Melomi hiipi suuaukolle ja kuunteli Voten puuhailua. Jotain se raaputti ja nakersi. Hiirenhiljaa Melomi hivuttautui sisään ja sentti sentiltä veti itseään maata pitkin. Jos hänellä olisi vähän onnea, Vote olisi häneen selin ja Melomi saisi koputettua Votea selkään. Nyt Melomi jo näki Voten selän. Vote luki sarjakuvaa ja rouskutti porkkanaa. Nyt ei saanut kiirehtiä, viimeiset sentit oli vaikeimmat. Aina kun auto tai mopo ajoi ohi, Melomi liikkui eteenpäin melun suojassa. Hän kohotti jo kättään, että yltäisi Voteen. Juuri silloin Vote pieraisi ja Melomilta pääsi naurun tirskahdus. Vote kääntyi, jolloin Melomin käsi osui Voteen. Vote ulvahti, heittäytyi taaksepäin ja kaapaisi käteensä samalla jonkin kepin. Vote katsoi hurjistuneena Melomia ja oli jo vähällä lyödä, kunnes huomasi kuka tunkeilija oli.

- Rauhotu, se oon vaan mä.

- Älä enää koskaan tuu tänne tolla tavalla.

- Mitä sä vauhkoot?

- Muhun ei koske kukaan ilman lupaa.

- Ota nyt iisisti. Mä vaan halusin yllättää sut.

- Mä tiesin koko ajan että sä oot tulossa. Mulla on samuraisoturin vaistot.

- Et varmaan tienny. Äsken sä vaan rouskutit porkkanaa ja luit akkaria.

- Mä olin täysin valmistautunu sun tuloon. Mä kuulin sut jo sadan metrin päästä.

- Just joo.

Vote rauhoittui vähitellen. Se söi porkkanan loppuun vähän äkäisenä, mutta sitten sen katse kirkastui.

- Nyt mä keksin, miten sä voit korjata sun eilisen mokan.

- Minkä mokan?

- Kun se yks jota mä en mainitse sai susta vainun.

- No miten?

- Kato se sai haltuunsa jotain sun omaa.

- Häh? Se poimi maasta mun lakupatukan kääreen. Se laittaa sen roskiin.

- Ihan sama. Se oli kuitenkin sun. Älä luule, että se heittää sen pois. Se tutkii joka ikisen tavaran ja vangitsee jokaisen sielun, josta se saa vainun.

- Ja sä söit jotain taikaporkkanaa, jonka avulla sä oot sille näkymätön?

Vote naurahti ja katsoi Melomia huvittuneena.

- No en tietenkään. Porkkanoilla mä luon mun majan ympärille suojakilven, että tunkeilijat ei pääse tänne. Näkymättömyyteen mä tarttisin Eskilstuunan kultavettä. Mut sitä mä en oo vielä onnistunu saamaan mistään.

- Mut mä pääsin sun majaan ilman että sä huomasit mitään.

- Et päässy. Mä tiesin susta koko ajan. Ja sä et oo tunkeilija.        

Melomi huokasi. Voten kanssa ei kannattanu väitellä. Se ei johtanut mihinkään.

- No miten mä sitten hyvitän mun mokan?

Vote katsoi Melomia vakavana ja sanoi juhlallisesti.

- Melomi Hiljaahiipijä: Jos te suoritatte tehtävänne hyväksytysti, teidät lyödään Votemajorin ritariksi.

Luku 4

Melomi lampsi kotiin. Voten touhu tuntui täydellisen älyttömältä. Toisaalta sen pesä oli mieletön, eikä
Melomilla ollut mitään parempaakaan vaihtoehtoa. Naapuritaloissa vaikutti asuvan vain aikuisia ja ihan
pieniä lapsia. Missä kaikki Melomin ikäiset olivat? Oliko ne siirretty johonkin kesäleirille 40 kilometrin
päähän? 

Kotiovella Melomi sai idean. Jossakin oli pakko olla uimaranta. Kaikki lapset on tietysti siellä.
Nyt vain pitäisi tietää, minne päin suunnistaa. Ehkä isä tai äiti voisi auttaa. Melomi huusi jo eteisestä:

- Mennään uimaan! Mulla on kuuma!

- Jyrki, onko sulla porakone siinä lähellä?

- Juu oota, mä katon onko siinä akkua jäljellä.

- Haloo, tiiättekö missä täällä on lähin uimaranta?

- Tuotko samalla ristipääruuvarin? Tai tuo oikeestaan koko työkalupakki. Tää kirjahyllyn kokoaminen onkin hankalampaa mitä mä luulin.

- Ok.

Melomi kävi hakemassa omat ja vanhempien uikkarit ja kaikille pyyhkeet. Hän tunki ne kassiin ja meni
äidin eteen. 

- Ei me voida nyt lähteä uimaan. Kyllähän sä näet, että meillä on ihan kaikki kesken.  

- Etteks te voisi pitää vähän taukoa?

- Jyrki, löysitkö sä sen porakoneen?

- Missä on lähin uimaranta?

- Mä tarviin apua tän hyllyrungon nostamisessa. Sä oot niin reipas. Kiva kun kävit kaupassa. Sähän voisit vaikka piirtää.

- Mä näin äsken kun naapuri räjäytti meidän auton tuhannen pirstaleeksi.

- Kiva kun sulla on niin paljon puuhaa. Ollaan koko perhe tällasia Puuha-Pateja.

- Se on Puuha-Pete.

- Jyrki, muutettaisko meidän sukunimeksi Puuhamaa?

Melomi meni huoneeseensa ja paiskasi oven kiinni niin että ikkunat helisivät. Milloin isän ja äidin
kuurous oli mennyt näin pahaksi? Kyllä ne vielä jouluna kuuli ihan normaalisti. Ennen talvilomaa taisi
olla eka kerta kun Melomi huolestui ihan tosissaan. Silloin oli ollut se inhottava palaveri koululla. Siellä
oli istuttu ringissä ja aikuisia oli ainakin ope, erityisope, kuraattori ja vielä joku muu. Ja tietysti isä ja äiti.
Aina kun Melomilta oli kysytty jotain ja hän oli yrittänyt vastata, äiti tai isä puhui päälle, tai sitten sanoi
heti Melomin jälkeen jotain ihan muuta kuin mitä hän oli juuri äsken sanonut. Toiset aikuiset yritti sanoa
isälle ja äidille, että annatteko lapsen puhua loppuun, mutta isä ja äiti ei ymmärtäneet yhtään. Lopulta
koulun aikuiset oli katsoneet toisiaan, pyörittäneet päitään vaivihkaa ja sitten oli lähdetty kotiin.
Muutaman viikon päästä isä ja äiti kertoi, että perhe muuttaisi heti kesän alussa. Melomi lojui sängyssä
ja katsoi kattoon. Mitähän Vote keksisi huomiseksi?

Luku 3

Voten pesä oli Melomista aivan mahtava paikka. Vote esitteli kaikki tunnelit, joita pensaikossa oli
ainakin kuusi. Sisään pensaikkoon pääsi kolmesta kohdasta. Yksi sisäänkäynti oli koulun pihalla,
toisesta pääsi suoraan koulun ohi vievälle pyörätielle ja kolmas taas johti koulun viereiselle
hiekkakentälle. Keskellä olevaan majaan mahtui hyvin kaksi lasta makaamaan vierekkäin. Kun siellä
makasi selällään, oksien välistä näkyi sinistä taivasta, mutta toisaalta oksat muodostivat mukavan
suojan niin, että päältä päin ei voinut oikeastaan nähdä majan sisään. Kun Melomi oli oppinut kaikki
reitit, Vote vei hänet taas majaan.

- Tiedät sä kuka on Harry Potterin pahin vihollinen?

- Totta kai, sehän on Vol-

- Shhh!

Vote vei sormen suunsa eteen. Se otti käteensä tikun ja kirjoitti sillä maahan: VOLDEMORT. Sitten se
sotki nopeasti kirjoittamansa. Sitten Vote tuli ihan Melomiin kiinni, katsoi häntä silmiin ja kysyi naama
haudanvakavana.

- Tiedät sä, kuka on mun pahin vihollinen?

- Miten mä sen voisin tietää? Zombitko?

Vote naurahti ja pudisti päätään. Sitten se laittoi taas sormen suunsa eteen ja kirjoitti maahan hitaasti:
M-Ä-H-Ö-N-E-N.

- Mähönen? Melomi ei voinut pysäyttää naurunpyrskähdystä. Vote katsoi Melomia murhaavasti.

- Älä sano sen nimeä, Vote sihahti hampaidensa välistä. Muuten se tulee tänne.

- Kuka on Mähönen?

- ÄLÄ SANO SEN NIMEÄ! Vote ärähti tosissaan vihaisena.

- Anteeksi. Miks sitä ei saa sanoa?

- Se tulee ja tuhoaa kaiken. Sitä vastaan ei voi taistella. Nyt kun sä sanoit sen kaks kertaa, niin mä lyön vetoa, että se tulee kohta.

- Kuka se on?

- Sä näät kyllä sitten. Meidän pitää valmistautua. Tulit sä pyörällä?

- En kun kävelin. Mä asun tuossa aika lähellä.

- Hyvä. Onko sulla pihalla mitään tavaroita. 

- Ei pitäis olla mitään.

- Sit vain odotetaan.

Melomi ja Vote olivat tunnelin suuaukolla, kuitenkin pensaikon suojassa. Oli kulunut jo 20 minuuttia
siitä, kun Melomi oli saanut Voten hermostumaan toden teolla.

- Mitä jos se ei tule?

- Olet sä ihan hölmö? Totta kai se tulee. Sä kutsuit sitä kahdesti.

- Enkä kutsunu. Mä sanoin sen nimen. Miten se muka kuulis sen?

- Ilman mua sä olisit jo vainaa.

- Sä olet ihan seko. Mä en välitä sun typerästä leikistä. Mä saan sanoa mitä mä haluan. Mähönen, Mähönen, MÄHÖNEN!

Vote katsoi järkyttyneenä Melomia. Melomi oli ilmeestä niin yllättynyt, että lopetti lällättämisen hetkeksi.
Samassa koulun nurkan takaa kaarsi pihalle valkoinen pakettiauto. Sen kyljessä luki Kiinteistöhuolto
E. Mähönen. Auto pysähtyi pihan reunaan. Lapset painautuivat matalaksi pensaiden suojaan. Autosta
nousi mies, joka kiersi laiskasti pihan ympäri. Se poimi muutamia roskia ja vei ne pihan roskikseen.
Kiikkujen luota mies löysi enemmän roskia ja puisteli päätään. Mies kävi hakemassa autosta mustan
muovipussin ja keräsi kaikki roskat pussiin. Sitten mies käveli takaisin autolleen ja kaasutti pois. Vote
painoi kasvot käsiinsä ja uikutti hiljaa.

- Mitä sä nyt voliset? Mehän selvittiin.

- Sä et ymmärrä mitään. Tuolla kiikun luona oli sun roskia.

- No ehkä jotain, mutta kaikki roskat ei varmaan ollu mun.

- Silti se sai susta vainun. Me ollaan lirissä.

- Pitäisköhän sun ottaa sun lääkkeet ja sen lisäksi vähän iisimmin?

- Nähdään huomenna samaan aikaan täällä. Mun pitää nyt miettiä kaikessa rauhassa.

Luku 2

Melomi heräsi kolinaan. Isä ja äiti purkivat muuttolaatikoita keittiössä kovalla tohinalla. Melomi nousi
patjaltaan ja haukotteli. Hänen sänkynsä oli vielä palasina huoneen nurkassa. Kaikki tavarat odottivat
muuttolaatikoissa ja vaatteet jätesäkeissä, että joku nostelisi ne kaappeihin. Melomi vetäisi päälleen
eilisen paidan ja shortsit ja meni keittiöön. Hän avasi jääkaapin. Yhdellä hyllyllä oli soijakastiketta,
ketsuppia ja pari purkkia jotain tahnaa, jota isä laittoi joskus ruokaansa ja irvisteli tyytyväisenä.

- Onko meillä aamupalaa? Melomi kysyi.

- Mutta kulta eihän veitsiä voi laittaa noin kauas keittiön työtasosta. Sitten pitäisi kulkea aina keittiön halki terävä veitsi kädessä, äiti sanoi.

- No sitten on siirrettävä leivontatarvikkeet muualle, niin saadaan veitset siihen tilalle, isä vastasi.

- Onko jossain laatikossa syötävää? Melomi kysyi uudelleen.

- Kierrätystavaroille on keksittävä joku hyvä paikka. Niitä tulee päivittäin niin paljon, isä tuumaili.

- Mä jäin eilen auton alle ja mun jalka katkesi kahdesta kohdasta, Melomi sanoi.

- Voisko tuota työtason alle jäävää tilaa hyödyntää mihinkään? äiti mietti.

Selväksi tuli. Isän ja äidin kuuroutuminen oli taas edennyt vähän pidemmälle. Melomi päätti, että hän
soittaisi terveyskeskukseen viimeistään ensi viikolla. Siinä vaiheessa oireet olisi sen verran pitkällä,
että häntä uskottaisiin varmasti. Olikohan tämä ensimmäinen tapaus maailmassa, että kaksi ihmistä
kuuroutuu yhtä aikaa ja vielä valikoivasti? Toisensa porukat näytti kuulevan varsin hyvin. Melomin
sanat menivät yhä pahemmin heiltä ohi. Paljonko kehtaisi pyytää toimittajilta rahaa, että ne saisivat
tehdä jutun heidän perheestään? 

Melomi otti tottuneesti rahaa talouskassasta, laittoi lenkkarit jalkaan ja lähti kauppakassi kädessä
kauppaan. Saanpahan itse päättää mitä tänään on ruuaksi, Melomi tuumasi tyytyväisenä. Kaupassa
oli taas sama myyjä kuin eilen. Kun Melomi lastasi ruokia hihnalle, hän huomasi, että myyjän rinnassa
oli nimikyltti, jossa luki Annikki. Annikki hymyili Melomille ja Melomi hymyili takaisin. 

Kun Melomi oli syönyt, kello oli puoli kaksitoista. Isä ja äiti oli siirtyneet pihalle. Ne kulki ympäri pihaa.
Niiden päät heilui hassusti edestakaisin ja ne kuopsutteli nurmikkoa sieltä täältä. Onkohan ne
muuttumassa puluiksi? Melomi mietti. Kun muutakaan tekemistä ei ollut, Melomi lähti koulun pihaan.
Ehkä se kahjo tyyppi tulisi sinne myös.  

Piha oli jälleen tyhjä. Melomi suunnisti kiikkujen luo. Hän istui kiikkuun ja alkoi hiljakseen heilua
edestakaisin. Koko pitkä kesä oli edessä ja vasta monen viikon päästä koulun aloitus. Melomi ei
tuntenut täältä ketään eikä kukaan tuntenut häntä. Toisaalta se oli mukavakin ajatus. Sai aloittaa
alusta, puhtaalta pöydältä. Melomi kaivoi kaupasta ostamansa lakupatukan suuhunsa, sulki silmänsä
ja antoi auringon paistaa kasvoilleen. 

Melomi ei tiennyt, kuinka kauan oli kiikkunut silmät kiinni. Oliko hän jopa nukahtanut? Outoa tyyppiä ei
näkynyt missään. Koulun kello näytti kahtatoista, mutta Melomi ei tiennyt, oliko se oikeassa. Pihan ja
tien välissä oli suuri tiheä pensaikko. Sen keskellä näkyi, kuinka pensaat liikkuivat ihan kuin joku olisi
ryöminyt niiden seassa. Melomi katsoi tarkemmin ja näki, kuinka pensaikon reunasta pilkisti käsi, joka
vinkkasi häneen päin. Hän käveli varovasti kättä kohti. Pensaikon reunalla hän huomasi pienen aukon
muuten tiheässä seinämässä. Hän kuuli hiljaisen äänen.

- Mitä sä siinä odotat? Tuu äkkiä tänne ennen kuin joku näkee.

Se oli tietysti se outo hyypiö. Toisaalta Melomia ärsytti tuollainen määräily, mutta toisaalta hän oli heti
valmis tarttumaan kaikkeen mikä tarkoitti muuta kuin yksinäisyyttä. Melomi kumartui ja konttasi sisään
pienestä aukosta. Pensaiden keskellä oli kapea tunneli, joka mutkitteli ja haarautui muutamasta
kohdasta. Melomi valitsi aina sen reitin, mikä tuntui vievän pensaikon keskelle. Välillä maa hänen
allaan kohosi, välillä taas oli alamäkeä. Muutaman metrin jälkeen Melomi tuli vähän suurempaan tilaan.
Sen reunalla istui pieni hahmo taskulamppu kädessään.

- Miksi sulla on taskulamppu? Täällähän näkee ihan hyvin muutenkin.

- Sä et koskaan voi tietää, kuinka kauan sun pitää olla täällä. Yöllä sä vielä kiität mua, että mulla on tää lamppu.

- Luulet sä, että mä oon täällä yöhön saakka?

- Luulet sä, että sä voit aina valita, oletko vai et?

Melomia ärsytti tyypin arvoituksellinen, kaikkitietävä päteminen. 

- Mikä sun nimi on?

- Kaikki sanoo mua Voteksi.

- Onko sen sun oikee nimi?

- Vote riittää sulle ihan hyvin. Kuka sä oot?

Melomi mietti. Kertoisiko hän oikean nimensä? Ei kenenkään nimi ole oikeasti Vote. Uskaltaisiko hän
kertoa sen nimen, millä kutsui itseään aina omissa kuvitelmissaan? 

- Mä olen Melomi. 

Vote tuntui maistelevan nimeä kielensä päällä. Se mutisi sitä hiljaa silmät puoliksi kiinni. Lopulta Vote
nyökkäsi hyväksyvästi.

- Melomi, sä olet tervetullut tänne. Tää on mun valtakunta. Voten pesä.