Luku 8

Melomia otti päähän koko Voten leikki. Mitä ihmettä hän oli melkein tehnyt? Varastanut lompakon Voten yllyttämänä. Mitä sitten, vaikka he olivatkin saaneet jonkun typerän muovinpalan Mähöseltä? Melomi oli kuitenkin se, joka tässä olisi joutunut ongelmiin jos Hankkija olisi saanut hänet kiinni. Miksi he eivät voisi tehdä välillä jotain muuta kuin leikkiä tätä typerää Votemajoria ja kiusata viattomia huoltomiehiä? Vote oli niin haltioissaan löytämästään Mähösen muovilätkästä, että hän ei huomannut, miten Melomi ei riemuinnut hänen kanssaan. Lopulta Melomi päätti lähteä kotiin.
          - Mihin sä meet?
          - Kotiin. Mulla on nälkä.
          - Ethän sä nyt voi mennä. Meillä on vielä paljon tehtävää. Pitää mahollisimman nopeesti suorittaa mitätöimisriitti, jotta me saadaan puhdistettua sut Mähösen listoilta.
          -  Mua kuule kiinnostaa nyt puhdistautua ihan oikeessa suihkussa. Ja ei tekis kyllä pahaa sullekaan. Sitä paitsi mulla on hirvee nälkä.
Oikeastaan vasta nyt Melomi huomasi, miten hikinen ja likainen hän oli. Juokseminen pakokauhun vallassa oli tehnyt tehtävänsä. Oliko hän myös kaatunut? Shortsit ja paita oli ihan hiekkaiset. Polvesta vuoti vähän verta. Vote oli kuitenkin vielä paljon likaisempi kuin hän. Se näytti siltä kuin se ei olis käynyt moneen päivään pesulla tai vaihtanut vaatteita. Voten naama vääntyi irvistykseen.
          - Miten sä voit ajatella jotain ruokaa ja sun kylpyankkaa nyt, kun sun elämä on kiinni tästä jutusta? Mähönen voi olla täällä hetkenä minä hyvänsä? Mä oon varma, että se ajo Hankkijan kanssa suoraan niiden pääkallonpaikalle ja alotti heti jahdin sun jäljittämiseksi. Mitä sä sitten teet jos ne ajaa tähän kohta pienellä panssarivaunulla ja jyrää Voten pesän ihan matalaksi?
          - Mua ei kuule kiinnosta enää pätkääkään nää sun hölmöt sadut! Herää! Miks me ei voida tehdä jotain ihan tavallisia juttuja? Mentäis vaikka uimaan tai jätskille tai pelaamaan jotain. Mutta ei, sen sijaan me kökötetään täällä pusikossa tuntikausia ja tuijotetaan kun huoltomiehet lakasee pihaa. Se on ihan sairaan tylsää! Ja sit yhtäkkiä mun pitää juosta henkihieverissä pakoon jotain isoa aikuista miestä, koska mä melkein pöllin lompakon. Ymmärrät sä yhtään, mitä siitä olis voinu seurata?

Melomi oli niin vihainen, että hän ei välittänyt, vaikka Vote painoi päänsä käsiensä väliin ja alkoi hiljaa uikuttaa. Melomi alkoi ryömiä pois pesästä ja kuuli takaansa Voten anelun.
          - Tuu takas. Sä et tiedä mitä sä teet. Sä oot valumassa niiden puolelle. Ne tulee ja löytää sut ja puristaa susta kaiken tiedon irti. Sä et voi tehä tätä mulle, Melomi!
Melomi ei välittänyt vaan lähti kävelemään kotiin päin. Vielä kadulla hän kuuli kuinka Vote huusi hänen peräänsä.
          - Petturi! Raukkis! Sä tuhoot meidät molemmat!
Melomin raivo laantui ja tilalle hiipi vähitellen suru. Oliko hän nyt menettänyt kaverin? Pettikö hän Voten luottamuksen? Eikö Melomillakin ollut oikeus sanoa mielipidettään? Saisiko hän ikinä oikeaa ystävää? Kyyneleet alkoivat virrata vuolaasti Melomin poskia pitkin. Ajatus kotiin menemisestä ei ollut kovin houkutteleva, mutta sinne hänen oli nyt pakko mennä. Ei ollut mitään muutakaan paikkaa.

Kun Melomi avasi ulko-oven ja astui sisään, äiti tuli häntä vastaan.
          - Missä sä oot ollut koko päivän? Voi kulta, onko suhun sattunut? Tulehan tänne niin mä katon tota sun polvea.
Melomi luuli, että kyyneleet olisivat jo ehtyneet. Siksi uusi ryöppy yllätti hänet täysin. Äiti katsoi häntä ymmärtäväisesti, halasi pitkään ja silitti selkää. Melomi ei muistanut, milloin äiti oli viimeksi halannut häntä. Äiti istui alas ja otti Melomin syliin. Se tuntui kummalliselta, Melomihan oli jo oikeastaan liian iso istumaan sylissä. Siitä huolimatta siinä oli hyvä olla. Itkukin rauhoittui vähitellen.
          - Haluaisitko sä käydä pitkässä lämpimässä kylvyssä? Käy ainakin pesulla ja mä laitan sulle sillä välillä lämmintä kaakaota ja voileipiä.
Melomi nyökkäsi ja meni kylppäriin. Nälästä huolimatta lämmin kylpy oli kaikkein houkuttelevin vaihtoehto.

Kylvyn ja iltapalan jälkeen Melomi huomasi olevansa tosi väsynyt. Siksi hän meni suoraan sänkyyn, vaikka kello ei ollut vielä kovin paljon. Äiti tuli vielä peittelemään Melomin, ja hyräili hänelle hiljaa laulua, jota Melomille oli laulettu joka ilta joskus monta vuotta sitten. Oli ihanaa, kun äiti ei kysynyt häneltä mitään. Melomi ei tiennyt mitä hän olisi vastannut. Sitä paitsi Melomi ei halunnut edes kokeilla, kuulisiko äiti hänen puhettaan. Näin oli hyvä.

Luku 7

Minuutit matelivat eteenpäin. Melomi kyhjötti pesän hiekkakentän puoleisella suuaukolla ja tarkkaili ympäristöä. Maisema tuntui olevan päiväunilla syötyään vähän liian ison pizzan. Ei tapahtunut oikein mitään. Melominkin silmät olisivat varmasti painuneet kiinni, ellei hänellä olisi ollut niin kova nälkä. Häntä harmitti, ettei ollut ottanut evästä mukaan ja nyt oli liian myöhäistä. Vote olisi takuulla ollut äkäinen kuin ampiainen, jos Melomi olisi keskeyttänyt tehtävän kauppareissun takia. Se ei kuulostanut sellaiselta, mitä Votemajorin kokelaalta odotettiin. Nytkin Vote päivysti toisella puolella pesää. Jos Mähönen tulisi, Melomin piti kiertää kaukaa sellaiseen paikkaan, josta pääsisi näppärästi juoksemaan autolle sopivan tilanteen tullen. Vote tuntui heittäytyvän Votemajorin, Mähösen ja Hankkijan taisteluun täysillä. Melomista tuntui välillä, että se uskoi ihan tosissaan omiin juttuihinsa. Melomistakin oli kyllä hauskaa olla mukana Voten leikissä. Kuitenkin joskus olisi ollut kiva kysellä Votelta ihan tavallisia asioita. Missä se asui, millä luokalla se oli, oliko sillä sisaruksia tai harrastuksia, voisiko sen luona käydä? Mutta minkäs teit, tavalliset arkiset asiat ei varmasti mahtuneet Voten päähän, kun sen täytti Votemajorin pyhä sota Mähöstä vastaan.

Lopulta Melomi huomasi, kuinka valkoinen pakettiauto lähestyi koulua. Hän huikkasi siitä nopeasti Votelle ja ryömi ulos pesästä, jotta pääsisi hiipimään hyvään paikkaan. Heillä oli onnea. Auto ajoi koulurakennuksen taakse. Voten oli nyt helppoa houkutella Mähönen pesän puolelle koulua ja Melomi pääsisi nappaamaan jotain Mähösen autosta. Melomi kiersi kaukaa omakotitalojen välistä koulun taakse. Hän näytti ihan tavalliselta kadulla kävelijältä, eikä Mähönen varmasti kiinnittänyt häneen mitään huomiota, vaikka olisikin nähnyt hänet. Koulun toisella puolella oli pieni metsikkö. Sen suojissa Melomi pääsi helposti hiipimään lähelle autoa. Hän näki, kuinka Mähönen lakaisi koulun takaoven edustaa. Joku oli heitellyt siihen roskia tai sitten linnut olivat kaivelleet niitä roskiksesta. Melomin sydän hakkasi kovaa. Mähönen näytti pelottavalta. Se oli roteva mies, jolla oli riuskat otteet ja vakava ilme. Melomi nielaisi. Mitä jos Mähönen saisi hänet kiinni itse teossa?

Yhtäkkiä koulun toiselta puolelta kuului hirveä räminä. Vote oli heittänyt ison kiven pyöräilykatoksen peltikaton päälle ja se pyöri kaltevaa kattoa pitkin alas. Mähönen mutisi itsekseen rumia sanoja ja lähti reippaasti kävelemään toiselle puolelle koulua. Melomin hetki oli koittanut. Hän syöksähti nopeasti puun takaa autolle. Etuovi oli auki. Melomi istui ohjaajan paikalle ja alkoi etsiä sopivaa napattavaa. Hän huomasi nopeasti, että oli pulassa. Ohjaamo oli täydellisen siisti. Siellä ei ollut mitään ylimääräistä. Melomi oli ajatellut, että nappaisi jonkun pastillirasian tai kauppakuitin, joita ainakin heidän perheen autossa oli kasapäin. Mähösen auton kuramatotkin olivat aivan puhtaat, ei edes kiven kiveä. Paniikki valtasi Melomin. Mitä nyt? Hän avasi vielä hansikaslokeron. Siellä oli vain lompakko, ei mitään muuta. Hiki kihosi Melomin otsalle. Voisiko hän ottaa Mähösen lompakon? Sehän oli ihan selvästi varastamista. Miten pitkälle tämän leikin voisi viedä? Melomi hivutti kättään lompakkoa kohti, mutta jokin hänessä esti tarttumasta siihen.

Äkkiä auton ikkunan peitti varjo. Melomi nosti katseensa ja hänen sydämensä löi kolme kertaa tyhjää. Ikkunasta katsoi mustapartainen mies. Hankkija. Se näytti yllättyneeltä kun näki ohjaajan paikalla Melomin kurkottamassa kättään lompakkoa kohti. Hankkija avasi etuoven ja sanoi vihaisena.
          - Mitä ihmettä sä täällä teet?
Melomi kirkaisi säikähdyksestä, veti kätensä nopeasti pois ja hyppäsi avoimesta ovesta ulos. Hän juoksi metsikköön ja kuuli takanaan kun Hankkija huusi hänen peräänsä. Melomi ei katsonut taakseen vaan juoksi niin kovaa kuin ikinä pääsi. Metsikön jälkeen hän kääntyi talojen suojaan ja jatkoi juoksuaan. Lopulta hän ei jaksanut enää metriäkään vaan hänen oli pakko pysähtyä vetämään henkeä. Sydän hakkasi rinnassa lujempaa kuin koskaan ennen. Kädet tärisivät säikähdyksestä ja ponnistelusta. Miten Hankkija oli ilmestynyt autolle kuin tyhjästä? Kun Melomin hengitys oli tasaantunut, hän mietti, mitä nyt tapahtuisi. Hän oli epäonnistunut tehtävässään. Vote olisi häneen todella pettynyt. Toisaalta Melomi oli ihan tyytyväinen siitä, että hän ei ollut ottanut lompakkoa. Siitä olisi voinut tulla hirveä soppa. Poliisi, vanhemmat, Mähönen, kaikki yhdessä kovistelemassa häntä. Vai olisivatko Mähönen ja Hankkija edes sotkeneet muita aikuisia mukaan? Ehkä he olisivat hoidelleet Melomin kahdestaan. Melomi ei olisi enää koskaan nähnyt kotiaan, vaan hän olisi virunut lyhyen loppuikänsä kosteassa ja kylmässä vankityrmässä Hankkijan hirvittävien kidutusvälineiden keskellä.

Melomi muisti, miten nälkäinen hän oli. Hän päätti mennä kotiin. Lyhin reitti sinne kulki kuitenkin koulun vierestä. Melomi käveli varovasti lähemmäs koulua. Hän näki, miten valkoinen pakettiauto kaasutti pois koulun pihalta. Molemmat miehet olivat kyydissä. Melomi odotti vielä pitkän aikaa, ennen kuin uskalsi lähestyä koulua. Hän hiippaili Voten pesän lähelle ja suhahti hiljaa.
          - Vote, oot sä siellä?
          - Tuu heti tänne!
Voten äänestä ei saanut selvää, millä mielellä se oli. Melomi livahti pesään ja ryömi sen keskelle. Vote istui siellä tyytyväisenä leveä hymy kasvoillaan.
          - Mä en saanu sieltä autosta mitään. Hankkija yllätti mut.
          - Ei se mitään, sä toimit tosi urheasti. Meillä kävi kuitenkin järjetön säkä.
          - Miten niin?
          - Kun Hankkija huusi sun perään, M:lle tuli kiire juosta takaisin autolle. Sillä oli jostakin syystä kädessä sen avainnippu. Mä huomasin, kun siinä hötäkässä sen avainnipusta putos maahan tämä.
Vote nosti Melomin nähtäväksi pienen, pyöreän ja litteän muovinpalan. Se oli valkoinen ja siinä oli jotain mustia numeroita ja kirjaimia.     
          - Mikä tää on?
          - En tiedä. Mut ei sillä ole väliä. Tää on varmasti M...sen omaisuutta. Nyt me voidaan mitätöidä sen tekemät taiat. Melomi Hiljaahiipijä, tästä eteenpäin sä et ole enää pahuuden voimien vallassa.