Kesäilta oli lämmin ja tuuleton. Melomista tuntui hyvältä kävellä ympäriinsä kaikessa rauhassa. Mopot pärisivät pitkin katuja, lenkkeilijät ohittivat Melomin joustavin askelin. Monet pyöräilivät keskustaan, siellä taisi olla joku tapahtuma. Melomi kiersi kaikki lähialueen lempipaikkansa. Joen rannan, vanhan leikkipuiston, jonka kiipeilyteline oli paljon hurjempi kuin uudemmissa tylsissä puistoissa, pienen hautausmaan ja puron, joka virtasi jokeen. Minne hän menisi seuraavaksi? Kotona oli varmaan vielä sirkus käynnissä. Entä koulun piha? Siellä olisi ainakin keinu ja ehkä Vote. Oliko se hyvä vai huono juttu?
Melomi lähestyi varovasti koulua. Votea ei näkynyt missään, mutta pihalla pyöri muutamia nuoria. Keinuissa ei kuitenkaan ollut ketään, joten Melomi uskalsi mennä sinne. Hän osaisi kyllä väistää jos joku isompi tulisi öyhöttämään liian lähelle. Melomi istui keinussa ja potki itselleen pienet vauhdit. Pihan toisessa päässä nuorisoporukalla oli menossa peruspelleilyt. Pari tyttöä pelasi jalkapalloa pringlespurkilla, yksi poika ajoi pyörällä ympyrää ja yritti varastaa muiden lippiksiä. Moni räpläsi puhelimia ja napsi kuvia. Kannettavasta kajarista kuului jumputusta. Itse asiassa sitä oli ihan hauskaa katsella riittävän kaukaa. Melomi mietti, olisiko hän tuollaisessa porukassa muutaman vuoden päästä?
Yhtäkkiä nuorten porukan liikkeet alkoivat muuttua. Niistä tuli jotenkin samanlaisia, vähän kuin jossakin musikaalielokuvassa olisi alkanut tanssikohtaus. Tämä tanssi ei tosin ollut kovin taitavaa tai sulavaa, mutta jotain samaa kaikkien liikkeissä oli. Kädet nousivat ja laskivat yhtä aikaa, jalat ja päät kääntyivät samaan suuntaan. Melomi pysäytti kiikun vauhdit ja katsoi tarkemmin. Kukaan nuorista ei pitänyt puhelinta kädessään, kukaan ei kuvannut, pyöräillyt tai pelleillyt. Kajarin musiikki kuului kovempaa kuin äsken ja porukan liikkeet myötäili musiikkia. Nyt oli jotain outoa tekeillä.
Melomi tuijotti nuorten tanssia. Se oli lumoavan näköistä, mutta toisaalta myös pelottavaa. Nuoret ei näyttäneet olevan kiinnostuneita siitä, näkikö joku heidät tai miltä he näyttivät muiden mielestä. Kaikki tytöt ja pojat olivat aivan täysillä mukana liikkeissä. Melomi odotti ensin, että joku räjähtäisi nauramaan, että tämä olisi vain joku läppä, joku videohaaste. Mutta ei, kaikkien silmissä oli outo, vähän lasittunut katse joka ei tuntunut katsovan oikein mihinkään. Yhtäkkiä nuoret alkoivat hitaasti hajaantua eri suuntiin, mutta kuitenkin kuin yhteisestä sopimuksesta samanlaisia liikkeitä jatkaen. Kiikkuja kohti liikkui kaksi tyttöä ja yksi poika. Melomi päätti, että hänen puolestaan tämä näytös riitti ja oli aika vaihtaa maisemaa. Kun Melomi nousi seisomaan, musiikin vauhti alkoi kiihtymään, samoin tanssijoiden liikkeet. Tanssijat alkoivat hymisemään, kuka matalalla möreällä äänellä, kuka taas kimeästi vinkuen. Kohta joku karjahteli ja toinen haukkui kuin vihainen koira.
Vasta silloin Melomi muisti, mitä Vote oli sanonut kun he tapasivat ensimmäisen kerran. Zombit tulevat koulun pihalle illalla pimeään aikaan. Pakokauhun vallassa Melomi lähti juoksemaan koulurakennusta kohti. Koulun takana metsässä hän olisi parhaiten turvassa ja osaisi kyllä juosta karkuun. Heti kun Melomi ryntäsi juoksuun, kaikkien tanssijoiden päät kääntyivät häntä kohti. Lähimpänä olevat alkoivat liikkua myös koulurakennusta päin. Melomi mietti kauhuissaan, ehtisikö hän nurkan taakse, vai sulkisivatko tanssijat hänen pakoreittinsä. Yksi tyttö liikkui muita sulavammin. Hän esti suorimman reitin metsään. Melomi kääntyi suoraan kohti koulua. Nyt oli oltava ketterä ja livahdettava jostakin välistä karkuun. Tanssijoiden rinki kuitenkin tiivistyi uhkaavasti ja Melomista tuntui, että hän oli jäämässä koulun ja nuorten väliin ansaan.
Yhtäkkiä pihan pensaat kahahtivat ja tumma hahmo ryntäsi tanssijoiden piirin läpi Melomin luokse. Hahmolla oli kasvojen yli vedetty pipo, vain silmien kohdilla oli reiät. Kädessä sillä oli pitkä keppi, Melomista näytti että se oli katkaistu harjanvarsi. Vote oli tullut pelastamaan hänet. Vote heilutti harjanvartta päänsä päällä ja he vetäytyivät yhdessä koulun ovea vasten. Tanssijoiden piiri tiivistyi. He eivät kuitenkaan tulleet enää Melomia ja Votea kohti, vaan pysähtyivät odottamaan. Lapsilla ei ollut mitään mahdollisuutta päästä saartorenkaan ohi ilman tappelua. Kaikki huohottivat ja odottivat. Melomilla oli hetki aikaa katsella heidän uhkaajiaan. Kaikkien silmissä oli samanlainen tyhjä, mitäännäkemätön katse. Mitä ne oikein halusivat? Voisiko niille yrittää puhua? Äsken kaikki nämä nuoret olivat ihan tavallisia pöhköjä yläkoululaisia. Kai ne päästäisivät Melomin ja Voten menemään, jos pyytäisi kohteliaasti.
- Vote, mitä me tehdään?
- Taistellaan viimeiseen hengenvetoon saakka.
- Eikö me voitaisi vaan pyytää, että ne päästäisi meidät kotiin?
- Pyydätkö sä kalkkarokäärmeeltä, että se ei purisi sua?
- Ne on ihan tavallisia yläkoululaisia.
- Joo, siltä näyttää. Päivällä koulun kingejä, yöllä osa-aikazombeja. Wilmassa vain pari merkintää. Käytöksessä orastavaa kehitystä.
Kaupan kulmalta kääntyi silloin koululle päin valkoinen pakettiauto. Lukiko sen kyljessä jotain? Melomi ei nähnyt kunnolla. Oliko Mähönen tulossa tänne? Sydän alkoi hakata Melomin rinnassa yhä lujempaa.
- Vote, onko ne kaksi tulossa tänne?
- En mä tiedä. Ehkä.
- Mitä me nyt tehdään?
- Rynnätään kohta läpi. Tuu mun perässä.
Vote otti askelen taaksepäin ja painautui ihan koulun oveen kiinni. Melomi katsoi Votea. Voten takapuolen kohdalla ovessa oli musta mötikkä, jossa paloi punainen valo. Yhtäkkiä valo muuttui vihreäksi ja kuului helähdys, niin kuin sähkölukko olisi auennut.
- Vote, ovi on auki!
Vote kääntyi ovea kohti ja nykäisi kahvasta. Ja toden totta, ovi aukesi! Vote sukelsi sisään ovesta ja Melomi ryntäsi perään. He vetivät oven heti kiinni perässään. Tanssijat eivät ehtineet tehdä mitään, kun ovi oli jo uudelleen lukossa. Lapset huohottivat pitkän ajan pimeässä koulun aulassa sanomatta sanaakaan.
