Melomia otti päähän koko Voten leikki. Mitä ihmettä hän oli melkein tehnyt? Varastanut lompakon Voten yllyttämänä. Mitä sitten, vaikka he olivatkin saaneet jonkun typerän muovinpalan Mähöseltä? Melomi oli kuitenkin se, joka tässä olisi joutunut ongelmiin jos Hankkija olisi saanut hänet kiinni. Miksi he eivät voisi tehdä välillä jotain muuta kuin leikkiä tätä typerää Votemajoria ja kiusata viattomia huoltomiehiä? Vote oli niin haltioissaan löytämästään Mähösen muovilätkästä, että hän ei huomannut, miten Melomi ei riemuinnut hänen kanssaan. Lopulta Melomi päätti lähteä kotiin.
- Mihin sä meet?
- Kotiin. Mulla on nälkä.
- Ethän sä nyt voi mennä. Meillä on vielä paljon tehtävää. Pitää mahollisimman nopeesti suorittaa mitätöimisriitti, jotta me saadaan puhdistettua sut Mähösen listoilta.
- Mua kuule kiinnostaa nyt puhdistautua ihan oikeessa suihkussa. Ja ei tekis kyllä pahaa sullekaan. Sitä paitsi mulla on hirvee nälkä.
Oikeastaan vasta nyt Melomi huomasi, miten hikinen ja likainen hän oli. Juokseminen pakokauhun vallassa oli tehnyt tehtävänsä. Oliko hän myös kaatunut? Shortsit ja paita oli ihan hiekkaiset. Polvesta vuoti vähän verta. Vote oli kuitenkin vielä paljon likaisempi kuin hän. Se näytti siltä kuin se ei olis käynyt moneen päivään pesulla tai vaihtanut vaatteita. Voten naama vääntyi irvistykseen.
- Miten sä voit ajatella jotain ruokaa ja sun kylpyankkaa nyt, kun sun elämä on kiinni tästä jutusta? Mähönen voi olla täällä hetkenä minä hyvänsä? Mä oon varma, että se ajo Hankkijan kanssa suoraan niiden pääkallonpaikalle ja alotti heti jahdin sun jäljittämiseksi. Mitä sä sitten teet jos ne ajaa tähän kohta pienellä panssarivaunulla ja jyrää Voten pesän ihan matalaksi?
- Mua ei kuule kiinnosta enää pätkääkään nää sun hölmöt sadut! Herää! Miks me ei voida tehdä jotain ihan tavallisia juttuja? Mentäis vaikka uimaan tai jätskille tai pelaamaan jotain. Mutta ei, sen sijaan me kökötetään täällä pusikossa tuntikausia ja tuijotetaan kun huoltomiehet lakasee pihaa. Se on ihan sairaan tylsää! Ja sit yhtäkkiä mun pitää juosta henkihieverissä pakoon jotain isoa aikuista miestä, koska mä melkein pöllin lompakon. Ymmärrät sä yhtään, mitä siitä olis voinu seurata?
Melomi oli niin vihainen, että hän ei välittänyt, vaikka Vote painoi päänsä käsiensä väliin ja alkoi hiljaa uikuttaa. Melomi alkoi ryömiä pois pesästä ja kuuli takaansa Voten anelun.
- Tuu takas. Sä et tiedä mitä sä teet. Sä oot valumassa niiden puolelle. Ne tulee ja löytää sut ja puristaa susta kaiken tiedon irti. Sä et voi tehä tätä mulle, Melomi!
Melomi ei välittänyt vaan lähti kävelemään kotiin päin. Vielä kadulla hän kuuli kuinka Vote huusi hänen peräänsä.
- Petturi! Raukkis! Sä tuhoot meidät molemmat!
Melomin raivo laantui ja tilalle hiipi vähitellen suru. Oliko hän nyt menettänyt kaverin? Pettikö hän Voten luottamuksen? Eikö Melomillakin ollut oikeus sanoa mielipidettään? Saisiko hän ikinä oikeaa ystävää? Kyyneleet alkoivat virrata vuolaasti Melomin poskia pitkin. Ajatus kotiin menemisestä ei ollut kovin houkutteleva, mutta sinne hänen oli nyt pakko mennä. Ei ollut mitään muutakaan paikkaa.
Kun Melomi avasi ulko-oven ja astui sisään, äiti tuli häntä vastaan.
- Missä sä oot ollut koko päivän? Voi kulta, onko suhun sattunut? Tulehan tänne niin mä katon tota sun polvea.
Melomi luuli, että kyyneleet olisivat jo ehtyneet. Siksi uusi ryöppy yllätti hänet täysin. Äiti katsoi häntä ymmärtäväisesti, halasi pitkään ja silitti selkää. Melomi ei muistanut, milloin äiti oli viimeksi halannut häntä. Äiti istui alas ja otti Melomin syliin. Se tuntui kummalliselta, Melomihan oli jo oikeastaan liian iso istumaan sylissä. Siitä huolimatta siinä oli hyvä olla. Itkukin rauhoittui vähitellen.
- Haluaisitko sä käydä pitkässä lämpimässä kylvyssä? Käy ainakin pesulla ja mä laitan sulle sillä välillä lämmintä kaakaota ja voileipiä.
Melomi nyökkäsi ja meni kylppäriin. Nälästä huolimatta lämmin kylpy oli kaikkein houkuttelevin vaihtoehto.
Kylvyn ja iltapalan jälkeen Melomi huomasi olevansa tosi väsynyt. Siksi hän meni suoraan sänkyyn, vaikka kello ei ollut vielä kovin paljon. Äiti tuli vielä peittelemään Melomin, ja hyräili hänelle hiljaa laulua, jota Melomille oli laulettu joka ilta joskus monta vuotta sitten. Oli ihanaa, kun äiti ei kysynyt häneltä mitään. Melomi ei tiennyt mitä hän olisi vastannut. Sitä paitsi Melomi ei halunnut edes kokeilla, kuulisiko äiti hänen puhettaan. Näin oli hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti